Järjestäjaklubit Täby OK, Attunda OK ja Sundbyberg IK suunnittelevat ja valmistelevat kilpailua intensiivisesti. Tavoitteena on järjestää 25 osuuksinen viestijuoksukilpailu 2021 ja keskietäisyys kilpailu 9-10 lokakuuta. Jatkunut koronapandemia vaikuttaa tietenkin tapahtumien suunnitteluun ja kilpailun järjestävät tarkkailevat tilannetta. 25 henkilön viestijuoksukilpailu oli tarkoitus järjestää 2020 mutta se jouduttiin siirtämään pandemian takia. Vuoden 2021 tavoite on että kilpailusta tulee historian 47. sekä “maailman paras kilpailu”.
Ennakkoilmoittautumiset kilpailuihin 25 henkilön viestijuoksu, 25 henkilön keskietäisyys sekä Ruotsin liigan (Swedish League) osakilpailu alkavat pian.
Koronariskien selvittäminen jatkuu ja tapahtuman järjestäjät miettivät eri ratkaisuja koronan altistumisen minimoimiseksi. Keskustelut suunnistuskilpailujen järjestämisestä jatkuvat terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan. Järjestäjät seuraavat tiiviisti Ruotsin hallituksen suunnitelmia sekä rokotuskattavuuden kehittymistä. Lopullinen päätös kilpailujen järjestämisestä tehdään viimeistään kesäkuun lopulla. Tilanteesta tiedotetaan tapahtuman verkkosivuilla. Joukkueiden on syytä noudattaa erityistä huolellisuutta matkojen ja majoitusten maksujen suhteen.